On taas se aika vuodesta, kun sielunsa voi hukuttaa elokuviin. Sellaisiin, kuviin, joissa voisi viipyillä pidempään kuin ne pari tuntia viileässä elokuvateatterissa. Pehmeitä, harkittuja kuvia. Oikeassa kohdassa vähän epätarkkaa ja rosoista. Kerronta jättää aikaa ja mahdollisuuden omille oivalluksille. Kaunista niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
Eilen kävimme katsomassa yhden suosikki elokuvistani (Nói Albínói) ohjanneen Dakur Kárin uutuus elokuvan Hyvä sydän (The Good Heart). Tämä oli juuri sellainen elokuva, joka karuudessaan oli kaunis. Tarina sinänsä melko ennalta arvattava, mutta ei sillä niin väliä, kun kokonaisuus pysyi hyvin kasassa.
Ja se karuus, ihan samanlainen kuin Islannissa, Westfjordseilla. Siellä seisot ihan yksin jäätävässä tuulessa - paitsi, jos sinulla on kaveri. Silloin seisotte kaverin kanssa jäätävässä tuulessa.
Photo:The Good Heart promo
Photo:The Good Heart promo
Elokuvasuositus:
VastaaPoistaKatsoimme eilen kotosalla vuokrakuvan Harry Brown. Takakantensa mukaan raa'empi Gran Torino, ja sitä se oli. Elokuva yhdistettynä Lontoossa lukemiini uutisiin, niin kylläpä ahdisti. Miten väkivalta todella on tietyille nuorille aikuisille silkkaa viihdettä.
Huh, täytyypä tutustua. Olen tosin viime vuosina yliherkistynyt kaikille väkivaltaleffoille niin, etten juuri mitään viltin takaa pysty katsomaan. Mutta jos verrataan Gran Torinoon, täytyy siinä olla jotakin pehmeääkin.
VastaaPoista