30.4.2011

It will be soon warm and sunny here - let's get a glass of sparkling for that

Se, mistä pidän ehkä eniten Ranskassa, on ruoka. Yksinkertaista ja maistuvaa. Tärkeää ei ole pieni pipertäminen vaan rehelliset, puhtaat maut. Yksinkertaisia ovat heidän leipänsä, aamiaisensa ja illallisensa. Tai ainakin niin sen itse olen oppinut näinä vuosina. Yksinkertainen ei kuitenkaan tarkoita tylsää vaan asioiden yhdistämisen taitoa. Nautinto on tärkeää. 

Toiseksi alimmassa kuvassa on löydöt kirpputorilta. Osa on jo Suomessa, osa matkaa postitse. Rouenissa on todella kaunis kasvitieteellinen puutarha, jossa vietimme päivän J:n perheen (tässä kohtaa se laveampi merkitys). Kävimme myös tutkimassa Monet'n Givernyä näin kevät aikaan. Voi, kohta täällä Suomessakin kukkii ja kukoistaa ihan kunnolla. Nyt alkoi juuri satamaan vettä - ja sehän kuuluu tähän. Onhan nyt sentään Vappu. Otetaan lasillinen sille. 

PS. Edelleen isoja ongelmia kuvien ja koneeni kanssa, joten tässä vain ihan hajaotoksia.

28.4.2011

Little taste of French summer


 

I have some huge problems with my iPhoto, so unfortunatelly no pictures from France yet. Not more than these. But I'll fix the problem. Or if it's not me, it will be some mac-doctor, who'll do it.


25.4.2011

Saying good bye ain't easy

Lahtemisen vaikeus. Se kummallinen olo, joka korventaa sisaltapain. Nain olisi ihan hyva, muttei voi. Huoli tulevasta, ilo kohtaamisesta ja se yhteys sekoittuvat ihmisessa. Tekevat hanesta karsimattoman ja pelokkaan.

Taalla koetaan lahtotuskaa, lahdetaanko tanaan vai vasta huomenna Pariisiin. Pitaisi olla enemman taalla, mutta myos siella. Yritan vain auttaa - ja tiedan tuskan.

20.4.2011

Believe it or not, it is summer (here in France)

Olen poliittisena pakolaisena Ranskassa. Tokikaan en voi tannekaan jaada pitkaksi aikaa, kun tuo poliittinen tilanne on yhta huono tai oikeastaan huonompikin kuin Suomessa (joka vuosi on potkittava pihalle vahintaan 25 000 ulkomaalaista. Radikaalimmat vaativat kaikkien ulkomaalaiset pois potkimista. Jos on koskaan kaynyt Pariisissa, tietaa ettei ole ihan realistinen tavoite). Ehka Belgiaan seuraavaksi?

Joka tapauksessa, taalla on kesa. Tai ainakin Suomen kesaan verrattavissa oleva kesa eli plus 24 ja aurinkoista. Kukat kukkivat, koivuissa on lehdet ja linnut laulavat vimmatusti. J:n serkun lapset ovat kasvaneet valtavasti. Vanhin on jo jopa vahan vakava pieni koululainen, keskimmaisella riittaa edelleen "Kungfupandavirtaa" ja se pienin on oppinut kavelemaan, juoksemaan ja pelaamaan jalkapalloa (!! han on vajaat kaksi vuotias). Ja se pienimmainen pelkaa kummitatiaan hyvin, hyvin paljon. Han laittaa kirjaimellisesti paansa piiloon, kun lahestyn. Taytyy varmaan kayda kampaajalla.

Kuvia saatte joskus, ehka vasta Suomesta. Tai viikonloppuna, jolloin pitaisi sataa vetta. 

17.4.2011

Spring is here, believe it or not!


Kevät on tullut. Olen nauttinut jo muutaman jäätelön ulkosalla, pilvisessä säässä, mutta myös auringon helottaessa taivaalta. J tuli eilen kotiin Kiinasta ja toi ihania ja hassuja tuliaisia. Pari kiinalaista lehteä, teetä, vihreäteekeksejä ja -piiraita ja mahtavia tarinoita kiinalaisesta (työ-, ravintola-, juoma-) kulttuurista. 

Tänään on vietetty ehkä täydellistä sunnuntaita upeassa (salaisessa) brunssipaikassa, kävelty kaduilla, otettu sammakkoloikkia, hymyilty vain. Nyt pikainen piipahdus kotona: kaksi tuntia aikaa pakata, käydä suihkussa ja kiiruhtaa lentokentälle. Minun talviloma alkaa virallisesti huomenna eli tänään lähdetään Ranskaan. Hurraa! Siellä on jo yhtä lämmintä kuin Suomessa kesällä. Jännittää vain aika kovasti nämä vaalit, minkähänlaiseen Suomeen sitä palataan. Tai kannattaako tänne ylipäätään enää palata? Ranskaankaan ei hirveästi poliittisen ilmapiirin takia kannata jäädä. Ehkä haemme turvapaikkaa Belgiasta. Ei hallitusta, joten ei puolueitakaan. 

Ihanaa sunnuntain jatkoa! Muistathan äänestää!


16.4.2011

Challenged

Ihana Lady Dada haastoi minut kaivamaan esiin neljännen valokuvakansion neljännen kuvan. Laittamaan sen tänne ja selittämään. 

Tämä kuva on maaliskuulta 2008 ja kuvassa häärivät ihanat murmelit: kummityttöni ja hänen silloin ainokainen pikkuveljensä. Vauhdikkaat, mutta samalla maailman hyväkäytöksisimmät lapset. Näemme vain aivan liian harvoin. Tulkaa pian käymään - ikävä! 

Haastan tälle tutkimusmatkalle mukaan Päivin, Villaketun, Tubbsin ja Virpin

13.4.2011

A slice of cake once a week keeps you smiling


























Keväinen alkuilta Espalla. Lunta vain ihan vähäsen, aurinkoa paljon, linnun laulua kovasti. Ystäväni sanoi eilen suuri hymy kasvoillaan, että kakkukahvit kerran viikossa tekevät ihmisen onnelliseksi. Kuinka oikeassa hän onkaan.

12.4.2011

But it's The Sun!

Heräsin aamulle tunteeseen, että shiiiiiiiit, nyt oon nukkunut pommiin! Mitäköhän kello?? Käynnistelen antiikkista puhelintani, josta näkisin kellon ilman, että täytyy nousta sängystä ylös. Raksraks ja kellohan näyttääkin vasta 6.42 (miinus neljä minuuttia, jotka tuo kello on edellä).

Tämä siis saattaisi olla merkki siitä, että kesä on oikeasti ihan kohta täällä ja minun täytyy hankkia myös toinen verhon kaistale makuuhuoneeseen, jos en halua herätä joka aamu auringonnousuun.


PS. Huomenna kannattaa herätä ajoissa, koska kello 8 starttaa Putingin ystävämyynti Hermannissa. Muistikirjoja, kortteja yms. Gotta be there.

8.4.2011

Few steps on the memory lane

Lapsena minulla oli tuollaisia alemman kuvan kiiltokuvaenkeleitä. Muista miltä ne tuoksuivat - tai ainakin jollakin tavalla sellainen vihkon, liiman ja musteen tuoksusekamelska tuli heti mieleeni, kun näin nämä kiiltokuvat. Muistan ne kummallisen selkeästi. Jotenkin ne kiiltokuvat olivat hirveän tärkeitä jonkin aikaa, mutta enää en edes muista, mitä nille tapahtui. 

Ehkä ne leikeissä kokivat kovia, repesivät, unohtuivat ja katosivat. Tai ehkä jossakin ullakolla on vielä kirja, jonka välissä kaksoisolento tuosta kiiltokuvasta kummittelee. Ylemmässä kuvassa on selkeästi 70-luvun hippienkeli. Kirpputorilta voi löytyä hauskoja asioita.

7.4.2011

Say hi to your relatives, don't eat radioactive red berries





Lundi, Mardi, Mercredi, jeudi... täällä pakataan. Tai toinen pakkaa ja toinen haikeana sängyllä makoilee ja seuraa sivusta. Toinen lähtee Kiinaan, ilman sitä toista. Hassua. Ja erityisen ikävää, koska se toinenkin haluaisi aina kovasti Aasiaan. Kyseessä on työmatka, eikä edustusrouvaneidille ainakaan vielä tälle reissulle ole varattu lentoa. Kumma juttu, vaikka hotellihuonekin on suurempi kuin meidän koti. Ja lämmintä plus kakskymmentä.

Noh, edustusrouvaneiti lähtee lauantaina tyttöjen kanssa rimpsalle Tallinnaan. Onhan se nyt herranjestas etelässä ja lämmintä 3-4 astetta plussan puolella. Villahousut?

6.4.2011

Such a beautiful morning



























Toastin kuvastot ovat herkkua silmille ja mielelle. Mielikuvamainonta toimii ehkä jopa paremmin kuin suomalaisessa alkoholimainonnassa. Tuolta lakanoiden välistä olisi oikein raikasta ja ihanaa herätä.

5.4.2011

Never Let Me Go




























Voi miten tuo aurinko paistoi tänään. Jopa meidän kadun jalkakäytävä on miltei kokonaan sulanut jäästä. Huimaa vauhtia! Huomenna alkaa ennakkoäänestys ja olen aika pihalla siitä, kuka saisi ääneni. Tiedän kyllä, ketkä eivät saa, mutta kuka olisi tarpeeksi hyvä...

Olenko muistanut kehua siskoltani joululahjaksi saamaani kirjaa? Hankkikaa käsiinne, mutta älkää lukeko mitään kirjaan liittyvää, älkää takakantta tai arvosteluja. Älkää myöskään katsoko elokuvaa. Ottakaa vain kirja käteenne ja sukeltakaa. Löytyy myös suomeksi Tammen julkaisemana nimellä Ole luonani aina.

Tällä hetkellä luettavana on Kulinaristin kuolema - alkukankeuden jälkeen olen päässyt melkoiseen vauhtiin ja kirja on erittäin herkullinen.

PS. Ateneumin kahvila on ihana. Puhumattakaan itse museo.

4.4.2011

Something beautiful

Ystävä toi teetä Laosista. Niin kaunis pieni pakkaus, että kehystän tämän maalauksen. Taustalla ensimmäiset yrttipurkit. Kevätheinää odotellessa...

3.4.2011

She's injured

Me olemme tarponeet lumessa jo viisi kuukautta eikä loppua näy. Puolen vuoden kuluttuahan olemme joka tapauksessa taas samassa tilanteessa. EU voisi maksaa pohjoisen ulottuvuuden lisää kaikille, jotka suostuvat asumaan näillä leveysasteilla. 

PS. Kirjoitin tämän jo eilen, kun otti päähän. Tänään olen toivottavasti paljon iloisempi ja juon juuri hyvää kahvia, luen hesaria ja suunnittelen istuttavani pian siemeniä ruukkuihin.

Niistä siemenistä kasvaa reippaasti basilikaa, rucolaa, vesikrassia, herneen versoja, persiljaa. Tuovat iloa minulle ja muille.