I have some huge problems with my iPhoto, so unfortunatelly no pictures from France yet. Not more than these. But I'll fix the problem. Or if it's not me, it will be some mac-doctor, who'll do it.
28.4.2011
25.4.2011
Saying good bye ain't easy
Lahtemisen vaikeus. Se kummallinen olo, joka korventaa sisaltapain. Nain olisi ihan hyva, muttei voi. Huoli tulevasta, ilo kohtaamisesta ja se yhteys sekoittuvat ihmisessa. Tekevat hanesta karsimattoman ja pelokkaan.
Labels:
france
20.4.2011
Believe it or not, it is summer (here in France)
Olen poliittisena pakolaisena Ranskassa. Tokikaan en voi tannekaan jaada pitkaksi aikaa, kun tuo poliittinen tilanne on yhta huono tai oikeastaan huonompikin kuin Suomessa (joka vuosi on potkittava pihalle vahintaan 25 000 ulkomaalaista. Radikaalimmat vaativat kaikkien ulkomaalaiset pois potkimista. Jos on koskaan kaynyt Pariisissa, tietaa ettei ole ihan realistinen tavoite). Ehka Belgiaan seuraavaksi?
Joka tapauksessa, taalla on kesa. Tai ainakin Suomen kesaan verrattavissa oleva kesa eli plus 24 ja aurinkoista. Kukat kukkivat, koivuissa on lehdet ja linnut laulavat vimmatusti. J:n serkun lapset ovat kasvaneet valtavasti. Vanhin on jo jopa vahan vakava pieni koululainen, keskimmaisella riittaa edelleen "Kungfupandavirtaa" ja se pienin on oppinut kavelemaan, juoksemaan ja pelaamaan jalkapalloa (!! han on vajaat kaksi vuotias). Ja se pienimmainen pelkaa kummitatiaan hyvin, hyvin paljon. Han laittaa kirjaimellisesti paansa piiloon, kun lahestyn. Taytyy varmaan kayda kampaajalla.
Labels:
france
17.4.2011
Spring is here, believe it or not!
Kevät on tullut. Olen nauttinut jo muutaman jäätelön ulkosalla, pilvisessä säässä, mutta myös auringon helottaessa taivaalta. J tuli eilen kotiin Kiinasta ja toi ihania ja hassuja tuliaisia. Pari kiinalaista lehteä, teetä, vihreäteekeksejä ja -piiraita ja mahtavia tarinoita kiinalaisesta (työ-, ravintola-, juoma-) kulttuurista.
Tänään on vietetty ehkä täydellistä sunnuntaita upeassa (salaisessa) brunssipaikassa, kävelty kaduilla, otettu sammakkoloikkia, hymyilty vain. Nyt pikainen piipahdus kotona: kaksi tuntia aikaa pakata, käydä suihkussa ja kiiruhtaa lentokentälle. Minun talviloma alkaa virallisesti huomenna eli tänään lähdetään Ranskaan. Hurraa! Siellä on jo yhtä lämmintä kuin Suomessa kesällä. Jännittää vain aika kovasti nämä vaalit, minkähänlaiseen Suomeen sitä palataan. Tai kannattaako tänne ylipäätään enää palata? Ranskaankaan ei hirveästi poliittisen ilmapiirin takia kannata jäädä. Ehkä haemme turvapaikkaa Belgiasta. Ei hallitusta, joten ei puolueitakaan.
Ihanaa sunnuntain jatkoa! Muistathan äänestää!
16.4.2011
Challenged
Ihana Lady Dada haastoi minut kaivamaan esiin neljännen valokuvakansion neljännen kuvan. Laittamaan sen tänne ja selittämään.
Tämä kuva on maaliskuulta 2008 ja kuvassa häärivät ihanat murmelit: kummityttöni ja hänen silloin ainokainen pikkuveljensä. Vauhdikkaat, mutta samalla maailman hyväkäytöksisimmät lapset. Näemme vain aivan liian harvoin. Tulkaa pian käymään - ikävä!
13.4.2011
A slice of cake once a week keeps you smiling
Keväinen alkuilta Espalla. Lunta vain ihan vähäsen, aurinkoa paljon, linnun laulua kovasti. Ystäväni sanoi eilen suuri hymy kasvoillaan, että kakkukahvit kerran viikossa tekevät ihmisen onnelliseksi. Kuinka oikeassa hän onkaan.
12.4.2011
But it's The Sun!
Heräsin aamulle tunteeseen, että shiiiiiiiit, nyt oon nukkunut pommiin! Mitäköhän kello?? Käynnistelen antiikkista puhelintani, josta näkisin kellon ilman, että täytyy nousta sängystä ylös. Raksraks ja kellohan näyttääkin vasta 6.42 (miinus neljä minuuttia, jotka tuo kello on edellä).
Tämä siis saattaisi olla merkki siitä, että kesä on oikeasti ihan kohta täällä ja minun täytyy hankkia myös toinen verhon kaistale makuuhuoneeseen, jos en halua herätä joka aamu auringonnousuun.
PS. Huomenna kannattaa herätä ajoissa, koska kello 8 starttaa Putingin ystävämyynti Hermannissa. Muistikirjoja, kortteja yms. Gotta be there.
Tämä siis saattaisi olla merkki siitä, että kesä on oikeasti ihan kohta täällä ja minun täytyy hankkia myös toinen verhon kaistale makuuhuoneeseen, jos en halua herätä joka aamu auringonnousuun.
PS. Huomenna kannattaa herätä ajoissa, koska kello 8 starttaa Putingin ystävämyynti Hermannissa. Muistikirjoja, kortteja yms. Gotta be there.
11.4.2011
When you think your organs have changed their places inside you, then you're sure you had a blast..
Viikonloppu extempore reissu Tallinnaan oli yksi parhaista kokemuksista ikinä. Kiitos JMHM!
Alempi kuva: Johanna
8.4.2011
Few steps on the memory lane
Lapsena minulla oli tuollaisia alemman kuvan kiiltokuvaenkeleitä. Muista miltä ne tuoksuivat - tai ainakin jollakin tavalla sellainen vihkon, liiman ja musteen tuoksusekamelska tuli heti mieleeni, kun näin nämä kiiltokuvat. Muistan ne kummallisen selkeästi. Jotenkin ne kiiltokuvat olivat hirveän tärkeitä jonkin aikaa, mutta enää en edes muista, mitä nille tapahtui.
Ehkä ne leikeissä kokivat kovia, repesivät, unohtuivat ja katosivat. Tai ehkä jossakin ullakolla on vielä kirja, jonka välissä kaksoisolento tuosta kiiltokuvasta kummittelee. Ylemmässä kuvassa on selkeästi 70-luvun hippienkeli. Kirpputorilta voi löytyä hauskoja asioita.
Labels:
flea market,
life
7.4.2011
Say hi to your relatives, don't eat radioactive red berries
Lundi, Mardi, Mercredi, jeudi... täällä pakataan. Tai toinen pakkaa ja toinen haikeana sängyllä makoilee ja seuraa sivusta. Toinen lähtee Kiinaan, ilman sitä toista. Hassua. Ja erityisen ikävää, koska se toinenkin haluaisi aina kovasti Aasiaan. Kyseessä on työmatka, eikä edustusrouvaneidille ainakaan vielä tälle reissulle ole varattu lentoa. Kumma juttu, vaikka hotellihuonekin on suurempi kuin meidän koti. Ja lämmintä plus kakskymmentä.
Noh, edustusrouvaneiti lähtee lauantaina tyttöjen kanssa rimpsalle Tallinnaan. Onhan se nyt herranjestas etelässä ja lämmintä 3-4 astetta plussan puolella. Villahousut?
6.4.2011
Such a beautiful morning
Toastin kuvastot ovat herkkua silmille ja mielelle. Mielikuvamainonta toimii ehkä jopa paremmin kuin suomalaisessa alkoholimainonnassa. Tuolta lakanoiden välistä olisi oikein raikasta ja ihanaa herätä.
5.4.2011
Never Let Me Go
Voi miten tuo aurinko paistoi tänään. Jopa meidän kadun jalkakäytävä on miltei kokonaan sulanut jäästä. Huimaa vauhtia! Huomenna alkaa ennakkoäänestys ja olen aika pihalla siitä, kuka saisi ääneni. Tiedän kyllä, ketkä eivät saa, mutta kuka olisi tarpeeksi hyvä...
Olenko muistanut kehua siskoltani joululahjaksi saamaani kirjaa? Hankkikaa käsiinne, mutta älkää lukeko mitään kirjaan liittyvää, älkää takakantta tai arvosteluja. Älkää myöskään katsoko elokuvaa. Ottakaa vain kirja käteenne ja sukeltakaa. Löytyy myös suomeksi Tammen julkaisemana nimellä Ole luonani aina.
Tällä hetkellä luettavana on Kulinaristin kuolema - alkukankeuden jälkeen olen päässyt melkoiseen vauhtiin ja kirja on erittäin herkullinen.
PS. Ateneumin kahvila on ihana. Puhumattakaan itse museo.
Labels:
books
4.4.2011
Something beautiful
Ystävä toi teetä Laosista. Niin kaunis pieni pakkaus, että kehystän tämän maalauksen. Taustalla ensimmäiset yrttipurkit. Kevätheinää odotellessa...
3.4.2011
She's injured
Me olemme tarponeet lumessa jo viisi kuukautta eikä loppua näy. Puolen vuoden kuluttuahan olemme joka tapauksessa taas samassa tilanteessa. EU voisi maksaa pohjoisen ulottuvuuden lisää kaikille, jotka suostuvat asumaan näillä leveysasteilla.
PS. Kirjoitin tämän jo eilen, kun otti päähän. Tänään olen toivottavasti paljon iloisempi ja juon juuri hyvää kahvia, luen hesaria ja suunnittelen istuttavani pian siemeniä ruukkuihin.
Niistä siemenistä kasvaa reippaasti basilikaa, rucolaa, vesikrassia, herneen versoja, persiljaa. Tuovat iloa minulle ja muille.
Labels:
helsinki
2.4.2011
29.3.2011
I'm missing you and waiting for impatiently to feel you again
Harvemmin tulee sääilmiöiden takia kiroiltua. Mutta viime perjantai ja eilinen maanantai aiheuttivat melkoisia ärräpäitä. Eikö jo tuo lumen tulo voisi lakata; kevät ja kesä tulla? Viisi kuukautta lumen kanssa telmiessä tämäkin talvesta tykkääjä alkaa jo väsyä. Jos tämä jatkuu pitkään/ toistuu 5-6kk kuluttua uudestaan, harkitsen vakavasti asunnon vuokraamista ja muuttamista jonnekin, missä lunta on vähän maltillisemmin.
Kauniit kukkasia ystäviltä lauantaina ja puikoilla pyörii puuvillaa tutulla kaavalla.
Labels:
life
28.3.2011
24.3.2011
23.3.2011
Yellow and orange + un veau
Labels:
magazine,
maisonmaisonmaison
22.3.2011
The painting I saw last Sunday
Labels:
art,
carpe diem,
life
21.3.2011
Sometimes a dog might think that he's a bird or just a king of the Universe
Sometimes a dog needs a bit more space to play.
Äidin lomittaja oli kommentoinut, että yleensä siellä navetan katolla keikkuu kukko, mutta meillä siellä on koira. Navetan katolta pudotettua lunta on niin paljon, että meidän pieni villikko pääsee helposti katolle. Ja mikäs sieltä vahtiessa tai herättäessä ihmiset ennen seitsemää lenkille.
Äidin lomittaja oli kommentoinut, että yleensä siellä navetan katolla keikkuu kukko, mutta meillä siellä on koira. Navetan katolta pudotettua lunta on niin paljon, että meidän pieni villikko pääsee helposti katolle. Ja mikäs sieltä vahtiessa tai herättäessä ihmiset ennen seitsemää lenkille.
Labels:
maisonmaisonmaison,
savo
17.3.2011
I met this pair of strangers yesterday
Ostin nämä hopeiset korvakorut eilen pienestä ja ihanasta Kolme toivomusta nimisestä liikkeestä, joka valitettavasti pistää lapun luukulle pian. Liikkeessä on nyt kovat alennukset ja ihanimmat viedään päältä. Kauniita vanhoja tavaroita ja ystävällinen myyjä. Käykää, kun vielä voitte.
Lähdemme Ranskaan Pääsiäiseksi. Enpä ole tainnut olla siellä näin keväällä koskaan. Mukavaa.
Labels:
beauty
13.3.2011
Sometimes being bombed about something makes you realize things. Sometimes it doesn't change anything
Inspiroiva ja vähän kiukuttavakin viikonloppu takana. Olen ollut intensiivisella joogakurssilla ja ilokseni huomannut, kuinka pitkän tauon jälkeen tuo mielen ja kehon yhteispeli löytyy sieltä jostakin.
Tosin keho on melkoisessa alhaisuustilassa. Voimat käsistä oikea oppisiin asanoihin (se pirskatin punnerus) ovat huvenneet. Ja toistuvan epäonnistumisen jälkeen iskee kiukku ja sen jälkeen ei meinaa löytyä iloa ja sujuvuutta enää yhtään mihinkään. Tänään siis harmitti ehkä eniten se, että annoin typerän kiukun viedä keskittymiseni pois oleellisesta. Eihän sillä ole väliä, ettei se punnerrus vielä (taaskaan, vieläkään, ikinä) suju, ilo ja siihen oikeaan tilaan pääseminen ovat paljon parempia.
Toivottavasti seuraavalla kerralla nöyrryn itselleni ja hyväksyn sen, etten vain pysty tekemään punneruksia (tai muita paljon ylävartalon voimia tarvitsevia asanoita)kunnolla. Mutta olen iloine silti. Joogan uudelleen löytämistä olen kaivannut ja kyllä se sieltä tulee, kunhan lempeästi houkuttelen.
Leipomuskärpänen iski! Töihin tuli ihanan näköinen kirja: Leivonnaisia Herkkusuille. Siis leivonnaisia minulle! Yleensä J hoitaa tämän puolen, mutta tuo kirja on oikeasti niin inspiroiva, ettei sitä voi jättää vain pöydälle pölyttymään (jos olet laihiksella tai ajattelit vähän vältellä sokereita ja jauhoja, älä hanki kirjaa,
muussa tapauksessa ala mennä jo!).
Joka tapauksessa, muutamaa reseptiä kokeilin ja niistä enemmän myöhemmin Koton puolella. Rakastan eniten maailmassa porkkanakakkuja - hyvää sellaista. Ja tänään tein itse sellaisen,aikaisemmin minun siskoni on hemmotellut omalla kakullaan.
Kävimme katsomassa elokuvan Vuosi elämästä (Another Year). Jopa se Nyt liitteen tiukkapipo oli antanut elokuvalle viisi tähteä. Hohhoijaa, taisi antaa vain sen takia, että on itsekin papparainen. Ihan hyvä elokuva, mutta viisi tähteä! Never.
Tämä sai minulta kolme ja puoli. Puolikas tähti tulee siitä, että roolit olivat ihan kuin omasta elämästäni. Lohduttavaa oli tietää, että jutut eivät tule tästä paranemaan vaan ovat ihan yhtä surkeat vielä sitten, kun olemme kuuskymppisiä.
Nyt, porkkanakakkua naamaan ja Sinkkuelämää.
9.3.2011
Better morning
Otin neuvosta vaarin ja tein tästä aamusta paremman. Heräsin vähän aikaisemmin, lämmitin kahviin maitoa ja katselin kauniita kuvia. Työmatkalla kuuntelin vielä ihanaa musiikkia.
Aurinko paistaa, eilinen jooga tuntuu vielä ja illalla menen kiipeämään. Liput Yann Thiersenin toukokuiselle keikalle on nyt myös hankittu.
Labels:
life
8.3.2011
Lovely mornings, why happens only in weekends?
Minä niin tykkään aamuista. Mutta miksi ne ovatkaan viikonloppuisin niin paljon parempia kuin viikolla?
Labels:
food,
maisonmaisonmaison
7.3.2011
Shrove Sunday
Eilen oli laskiaissunnuntai ja viimasta huolimatta remuttiin Tähtitorninmäellä. Piiiitkiä pellavia, ei onneksi niin kovin kipeitä häntäluita ja punaiset posket. Mäen jälkeen laskiaispullia hillolla (tai sillä öklöllä mantelimassalla) ja kermavaahdolla ja kostukkeeksi kaakaota. Maistuipa hyvälle.
Illalla käytiin J:n kanssa vielä katsomassa Black Swan. En ole vieläkään toipunut siitä. Oli niin hieno ja päärooliin oli niin helppo samaistua. Pelottavankin helppo...
I recommend: Komero
Jos tykkäät teatterista ja liikuskelet Helsingissä lähiaikoina, käypä katsomassa tämä Komero.
Varaa liput ajoissa, teatteri on pieni.
Labels:
art
5.3.2011
Some Saturdays are so fine that you wish they could continue forever
Tällaisen extempore työpäivän jälkeen palkitsin itseni ehkä Helsingin parhaimman kahvilan cappucinolla ja puntilla tulppaaneja. Viimeistelin siskon sukat (postia tulossa ensi viikolla Tampereelle), päivitin vähän siellä sun täällä. Illalla teatteriin ja toivon mukaan sen jälkeen vielä jonnekin viinilasiin nojailemaan.
Ja ehkä tässä pian muutama rivi sitä myssyä, jonka lanka on eufoorisen pehmeää. Suorastaan laitonta. Aika kiva lauantai.
Labels:
ihan ite tein,
life,
maisonmaisonmaison,
work
4.3.2011
Catches from Flea Markets
Viime aikaisia kirppislöytöjä. Kovasti olen yrittänyt miettiä, mikä olikaan tanhukenkien toinen nimi? Niillä siis on jokin muukin nimi, mutten muista, että mikä!
Emalipannulla aion tehdä pannaria, sellaista paksua. Vihreä neuletakki löytyi Valtterista viime viikonloppuna, täysvillainen ja itse neulottu. Me likes. Tanhukengillä aion vedellä tulevana kesänä pitkin Helsingin raitteja tuo silkkihuivi kaulassa.
Emalipannulla aion tehdä pannaria, sellaista paksua. Vihreä neuletakki löytyi Valtterista viime viikonloppuna, täysvillainen ja itse neulottu. Me likes. Tanhukengillä aion vedellä tulevana kesänä pitkin Helsingin raitteja tuo silkkihuivi kaulassa.
Labels:
flea market
Perfect salad for one, two or even for four
J made perfect salad for dinner last evening.
You need for example:
your favourite salads (green salad, iceberg, rucola etc)
cucumber
tomatoes
avocado
bellpepper
lentils
feta-cheese
provencal spices
olive oil
Mix all and serve right away.
Labels:
food
3.3.2011
I like Swedish things, many things and the most of all these
Tykkään:
Lykke Li on mainio nainen.
Samoin Noomi Rapace (ystäväni siskon tyttö sai nimekseen joskus kymmenen vuotta sitten Noomi ja tätä nimeä silloin kummeksuin. Noh, en enää).
Tukholmasta aivan valtavasti. Pohjolan Pariisi, kuten ainakin hän on joskus sanoa.
Ja näkkäristä.
En tykkää:
Ikeasta.
Hannu Hanhimaisesta tuurista jääkiekko-otteluissa.
Gina Tricotista.
Niitten "lakusta".
Labels:
life
Happy, Happy, Spring!
Räystäät tippuu, aurinko paistaa; se on kevät!
Spring, I'm pretty sure it's now here! I can't wait that we can have a first piquenique in our "garden" or our "park". I'm so happy!
Spring, I'm pretty sure it's now here! I can't wait that we can have a first piquenique in our "garden" or our "park". I'm so happy!
2.3.2011
Spanish friends visiting in the kitchen
Tykkään kovasti avokadoista. Maukkaista sellaisista. Ostain vain, jos löydän eurooppalaisia. Tai on jokin erikoistilanne ja pakko ostaa kauempaa rahdattuja.
Hyviä ovat, harvinaisvieraita.
Labels:
food
1.3.2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















































