Greetings from Stockholm

Eating, while you are reading, makes you sick

Kiinan reissun aikana Pohjois-Korea oli aivan kulman takana. Ihan siinä likellä ja siellä tapahtui kovasti asioita juuri silloin helmikuussa. Kim Jong-il, "Isä", potkaisi tyhjää ja poika Kim Jong-un hyppäsi palvottavaksi sulavasti vatsamakkarat täristen. Kim Jong-unin velipuoli puolestaan sai lähtöpassit Macaosta, jossa oli pelannut kaikki rahansa ja loisi loistohotellissa. 

En halua puhua pohjoiskorealaisista myyteistä vaan todellisuudesta. Kirja, Suljettu maa, laulaa todellisuudesta tällaiselle naiville hyväuskoiselle samalla tahdilla kuin joku vetäisi avokämmenellä kolme tuntia putkeen ja pyytäisi vielä hymyilemään sen jälkeen. Kirja perustuu pohjoiskorealaisten haastatteluihin ja tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 1990-luvulle ja 2000-luvun alkuun. 

Viime päivien uutiset kertovat, että tilanne on taas/edelleen hirvittävä. Ranskalaisessa mediassa on vihjailtu jälleen kannibalismista - ihmisillä on todellinen hätä ja nälkä. 

Pohjois-Korean historia on surullinen. Mitä, jos Neuvostoliitto ja Yhdysvallat eivät olisikaan päättäneet toisen maailman sodan jälkeen, että jakavat Korean 38. leveyspiirin kohdalta omiksi hallintoalueikseen? Kenties eräs sissipäällikkö ei olisi koskaan päätynyt maan johtajaksi - ja diktaattoriksi.

Lue. Se kirja.

Who owns who?

Kun tässä jokin aika sitten vaahtosin lähiruoan puolesta, jatkan vielä hetken. Tutkikaapa hetki tätä ylläolevaa kuvaa ja lukekaa tämä juttu. Lisäksi pohtikaa, kuka omistikaan Valion jäätelöt, Piltit ja muut lasten ruoat entä Becel? 

Lähiruoan merkitys minun silmissäni vain kasvaa. Täällä myös yksi kirjoitus aiheesta. 

How come roses are still blooming?

I took this picture yesterday. There are still roses in our garden. I don't understand. 

Organic + fare trade + local food = impossible?

Keskustelimme keittiössä. 
Miksi tyydymme joko luomu tai reilun kaupan tuotteisiin tai lähiruokaan. Miksei kauppojen hyllyiltä löydy luomu lähiruokaa, joka olisi vielä reilua sen tuottajalla? Mistä tulevat mansikat luomujogurttiin? Entä omenat luomumehuun? Ansaitseeko tuote enää luomu-merkintää, jos se matkustaa muovipakkauksissa ruokakaupan hyllyyn tuhansien kilometrien päästä? Kysymyksiä, joita toivoisin ihmisten pysähtyvän miettimään. 


Koska näkisimme kaupassa jokaisen tuotteen kohdalla, mikä osa tuotteesta maksettavasta hinnasta menee kullekin tuotteen elinkaaren aikana olevalle tekijällä? Kiinnostaisipa vain tietää, millaisia reaktioita tuollainen taulukko maitopurkin vieressä aiheuttaisi kuluttajissa. Tai reilun 400 euron Filippa K:n miesten takissa, joka on valmisettu Kiinassa.


Koska Suomessa annetaan Reilun kaupan sertifikaatti esimerkiksi maitotuotteille tai vihanneksille? Utopiassa se olisi jo annettu, tässä maailmassa sitä saamme odottaa. Ikuisesti. Sitä odotellessa ostakaa ihmiset lähiruokaa. 

What could be more irritating?

Istuin eilisen päivän leffassa: Essential Killing, This is not a film ja Backyard. Kaikki katsomisen arvoisia (vaikkakin vähän torkuin tuon keskimmäisen aikana). Leffateatterikäyttäytyminen tai ylipäätään käytöstavat tuntuvat olevan mysteeri joillekin vai mitä olette mieltä tästä:
1) mölise ja supattele leffan aikana kavereillesi
2) potki selkänojaa vähän väliä niin, että koko rivi hytkyy (äläkä missään nimessä lopeta toimintaa, vaikka pyydettäisiin)
3) lähde pois teatterista juuri, kun lopputekstit ilmestyvät valkokankaalle ja pieraise märkäpieru lähtiessäsi. 


Terveisin, 
Kukkahattutäti

What do you think you can get from this shop?

Tässä pienessä liikehuoneistossa taitaa olla aika laaja valikoima. 

Is it really vanilla or just some Norwegian cellulose?

Käykääpä lukemassa tämä pieni postaus vaniljakastikkeesta, jota todennäköiseseti sinäkin käytät. Anteeksi vaniliinikastikkeesta. 

How green is your railway? Finnish Railways are muddy oily

Isolla rahalla ja kovalla työllä VR puhdisti hiljattain imagoaan ja markkinailmettään tekemällä viherpesun. Kyseinen viherpesu ei pitänyt sisällään pelkästään graafista ilmettä vaan myös veturit ja vaunut vaihtoivat tutun punaisen värin vihreäksi. Matkustajille väännetään rautalangasta, että junalla matkustaminen Suomessa (ja muualla maailmalla) on ekologinen valinta. Näinhän se on äkkiseltään, jos ei ala pohtimaan esimerkiksi sitä, kuinka se sähkö tuotetaan.

Minä en aio nyt pohtia VR:n sähkön lähdettä (ydinvoimaa) vaan VR:n hinnoittelua, joka ajaa vihreämmänkin hippiäisen autoilijaksi. Ei kovin vihreää. VR on tasaiseen tahtiin nostanut vähintään kerran vuodessa lippujen hintoja. Itse käytän junaa usein, koska en omista autoa. Koen etten tarvitse sitä kaupungissa asuessani. Nyt en ole enää aivan varma tästä ajatuksestani.

Tuttu 450 km matka, jonka teen Helsingistä Savoon Lapinlahdelle maksaa junasta riippuen 63,50-69,20 euroa suunta. Kahdelta aikuiselta edestakainen matka on siis 276,80 euroa. Vastaavasti auton vuokraaminen ja bensat maksavat noin 40 euroa vähemmän samalle matkalle. Autolla liikkuessani voin olla vapaa aikatauluista ja VR:n epävarmasta toiminnasta (tuolla kyseisellä 5,5 tunnin matkalla VR on hyvin usein ollut vähintään tunnin myöhässä, pahimmillaan talvella jopa kaksi).

Kysynpä siis vielä kerran, kuinka vihreä VR oikeasti on? Kuinka monen lompakko antaa mahdollisuuden olla ekologinen? Vertailun vuoksi lentohinta Helsinki-Kuopio (elokuun ensimmäinen viikonloppu) 115 euroa / henkilö (Finnair) ja matkustusaika 5,5 tunnin sijaan 3 tuntia (lento 1 tunti, muu siirtyminen 2 tuntia). Että näin. Kukas se meidän liikenneministeri olikaan?

PS. Vai viittaako se VR:n vihreä väri ydinjätteeseen, joka säteilee vielä senkin jälkeen, kun ihmiskunta on poistunut tältä planeetalta? 

The Day, when Finland took a piss

Ei ole tainnut keneltäkään jäädä huomaamatta, että 1) Suomi ei menestynyt Euroviisuissa, 2) Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa, 3) Helsinki rypee kusessa eilisten torikemujen jälkeen tai että 4) jääkiekkofanit ovat rasisteja. 

Olen ollut elämäni aikana erittäin tunteikas ja intohimoinen jääkiekkofani. Ensimmäinen MM-kulta osui juuri siihen minun kovimpaan fanitusaikaan. Tämä toinen MM-voitto nosti nuo muistot mieleen ja minkälaisia elämyksiä silloinen fanitus antoi itselleni. Nyt se gruupius lähinnä huvittaa, mutta on se jälkensä jättänyt. Edelleenkään en pysty katsomaan jääkiekkoa ilman, että sydän alkaa tykyttämään, unohdan ympäröivän maailman ja kiljahtelen hermostuksissani. Tosin nyt pidän hermoni ja kieleni kurissa ehkä paremmin kuin  90-luvulla.

Kauppatorilla oleva ihmismäärä yllätti melkoisesti - en yleensä koe paniikkia, mutta nyt itsesuojeluvaisto nousi tappiin. Oli ikävää katsoa, kun väentungoksesta väljemmille vesille tuli itkeviä teinejä, panikoivia lapsia ja muuten vain ahdistuneita aikuisia. Mieltäylentävää ei myöskään ollut se känniläisten määrä. 

Tätäkö suomalainen juhliminen on? Vedetään kännit, kustaan kaduille ja huudellaan rasistisia lauseita? Myös osa pelaajista oli vetänyt miestä vahvempaa ilmeisesti voittoillasta lähtien. Missä kohtaa tästä koko kansan iloisesta ja onnellisesta karnevaalista tulikin mahalasku omaan kuseen, jota oli jokin juhlakansan osallistuja suihkinut pullosta vierustovereiden päälle? Olin iloinen maanantaiaamuna, kun näin karnevalismin henkeä kaduilla ja aitoa juhlaa, mutta mitä oikein tapahtui maanantaipäivän aikana? Ihmisistä kuoriutui sikoja? Menikö bileet vähän liian pitkiksi ja laskuhumala alkoi vaivata?

No, onneksi juhlijoiden ja juhlittavien joukossa kaikki eivät olleet örveltäjiä, mutta se pullonkorkin auki unohtanut sakki laimensi kovasti omaa tunnelmaa.

Confusing

Minusta on hämmentävää ja surullista, että ihmiset juhlivat riehakkaasti yhden ihmisen kuolemaa. Tuolla toiminnallaan alentavat itsensä pahemman kerran.

I just don't get it

Monday, monday

Onpas ollut maanantai. Mutta maanantait ovat aina vähän maanantaimaisia. Onni on koti, kuppi teetä ja lämpö, jonne voi käpertyä. Onni on myös ihmiset, jotka käyttävät aivojaan. Ja epäonni on ne, jotka eivät käytä. Oh dear.

Magical age

Trojan worked - they got what they needed

Miten minusta on tullut näin umpinörtti ja ennen kaikkea järjettömän utelias (ja kaiken maailman salaliittoteorioiden kehittelijä). Nokian tilanne on niin kutkuttava. Yhteistyö Microsoftin kanssa ei sinänsä ole yllättävää, mutta kovasti haluaisin tietää kaikki taustat. Tämä vähän haiskahtaa, haiskahtaa palaneilta palaveripullilta. Tässä on sellaiset merkit ilmassa, että tulevaisuudessa voimme ihastella entisiä Nokian puhelimia Microsoft Phonena, ehkä coolista mPhone on lanseerattu.

Microsoftin ongelma on ollut se, ettei sillä ole ollut mahdollisuutta kilpailla puhelinmarkkinoilla esim. Applelle, joka tekee mahtavien tietokoneiden lisäksi myös puhelimia, tabletteja jne. No nyt tilanne on korjattu. Microsoftilla on Nokia ja peli on taas käynnissä. Järisyttävää tässä on vain se, että Nokian tietotaito ja osaamista ei tästä lähtien enää tarvitse/ kannata pitää Suomessa vaan kuten on jo tapahtunut, se siirtyy tuonne Amerikan mualle. Samoin valuu verot. Surullista on se, kuinka tuhannet ihmiset tulevat saamaan persuksiinsa kengän jäljen. Nokiasta tulee Microsoftin alihankkija ja tavarantoimittaja.

Kuinkakohan tästä päivästä (ja Elopista) puhutaan viiden vuoden kuluttua? Nähdäänkö tämä päivänä, jolloin suomalaisille alkoi pikkuhiljaa valjeta, mistä on kyse? Ehkä tässä onkin ollut pitkäjänteinen työ Microsoftin puolelta saada Nokia itselleen, kuitenkin ilman suurta taloudellista sitoutumista tai risiä? Troijalainen kolkutti ovelle ja sinisilmäiset söivät sen. Poks ja tässä ollaan.

Seattle, here we come.

Are you allowed to enjoy your work?

Jos työssään ei viihdy tai siitä ei nauti, kannattaa asialle tehdä jotakin. Eikö? Eilen illalla oli mielenkiintoinen keskustelu taas tuolla A2 Teemaillassa, jossa puhuttiin työssä jaksamisesta (mä oon niin auttamattomasti keski-ikäinen AARRRGHHH!!!).

Eriskummallisia väittämiä sieltä lävähti erityisesti vanhemman sukupolven edustajien (ja työnantajapuolen edustajien) suusta. Puheista välittyi vahvasti se, että heidän mielestään työstä ei tarvitse nauttia, sillä työ on työtä ja sillä tehdään rahaa itselle ja yhteiskunnalle. Downshiftaaja mollattiin heti itsekkääksi ratkaisuineen ja heristeltiin sormea, että siellä se muiden rahoilla kotona lorvailee. Hohhoijaa. 

Työ ei ole enää se elämän ainoa tarkoitus. Jos työn tekeminen häiritsee vapaa-aikaa ja omaa elämää liikaa, nykyihminen pyrkii tekemään asialle jotakin. Monet tuttuni ovat ottaneet ja lähteneet hidastamaan. Nykyihminen hakee tasapainoa ja arvostaa eri asioita kuin ihminen, joka eli 1800-luvulla. Harmi vain, että tämä markkinatalouteen täysin nojaava yhteiskunta ei tätä ymmärrä. 

One week time to be young and wild - I'm just wondering, where has the time vanished?

Rairai, viimeistä viikkoa kakskymppisenä likkana viedään. Mitähän sitä keksisi? 

My last week as twenty-something starts now. Next Tuesday my age starts with a number 3 - I'm a bit scared or just having some sort of age-wondering-crises. What is this all about? One week to be wild, what shall I do? 

Money, money, money - why it's all about money?

Raha. Talous. Kriisi. 

Pankkitili. Laina. Kymmenen senttiä. 

Diili. Toinen diili. 

Sopimus. Säästä.

Nämä ovat sanoja, jotka pyörivät omassa kielenkäytössäni päivittäin. Väittäisin, että näistä sanoista moni pyörii työtä tekevän ihmisen mielessä ja kielenpäällä enemmän kuin sanat rakas, onni, hellä, hymy, hiljaa, halaus, suukko.

Vaikka sanotaa, että nyt puhaltavat uudet tuulet, joiden mukana kuulee kuiskauksia lyhyemmistä työviikoista, hidastamisesta, ajasta perheelle, möyryää toisaalla myrsky, jossa rahavirrat vievät pientä ihmistä. Milloin koittaa se päivä, jolloin rahalla ei olisi enää niin suurta merkitystä meidän ihmisten elämässä?

Saan seurata vierestä, kuinka raha vie läheisen terveyden, mutta pankki penää lainojaan, vaikka vuosikymmenien aikana maksetut korot ja marginaalit kattaisivat tämän lainaosuuden mennen tullen. Olen seurannut vierestä, kuinka ihminen myy sieluaan toiselle. Ja sitähän me teemme itsekin harva se päivä.

Viime viikonlopun Docpointissa kävin katsomassa useita dokumenttielokuvia, jotka valitsin hyvin sattuman varaisesti. Näin jälkeenpäin ajatellen niitä kaikkia yhdisti yksi ainoa asia: raha ja talous.

Näiden dokumenttien joukossa oli elokuva Islannista pankkikriisin aikana (God Bless Iceland), mahdoton rakkaustarina Afganistanissa (War and Love in Kabul), elokuva itälontoolaisen Barkingin kaupunginosan valmistautumisesta vaaleihin 2010 (The Battle for Barking), pyhiinvaeltajan matka Intiassa (Atman), Intialaisen naistenoikeuksien puolesta puhujasta (Pink Saris) ja Banksyn ohjaama elokuva, katutaidemaailmasta (Exit through the Gift shop). 

Raha luo valtaa, jonka edessä ihmiset nöyrtyvät. Itsekin haaveilen velallisena lottovoitosta, vaikka tiedän, että sellaisen saaminen on tilastollinen mahdottomuus. 

Mutta auttaisihan se.

Tällaisia ajatushöttösiä tänään. Helmikuu on yksi lempikuukausistani, koska silloin alkaa paistamaan aurinko ja on minun syntymäpäivät. Tänä vuonna tulee täyteen pyöreitä. Hui.

I'm just thinking

Kertokaa minulle, mitä järkeä on postin postilaatikkouudistuksessa? En vaan ymmärrä. Sanokaa mun sanoneeni, että tässä sopassa haisee pahasti palaneet palaveripullat. 

It's all about the small things

It's all about the small things - Se on ne pienet asiat, vai mitä?

Ne on ne pienen pienet asiat, mitkä tekevät ihmiset iloisiksi ja onnelliseksi. Viime päivinä kovasti on ilostuttanut postikortti Ranskasta rakkailta (merci, merci!), hyvä kotiruoka, vihdoinkin se oma nimi ulko-ovessa ja ihanat ystävät. 

Minä en jaksa ymmärtää, kuinka tuon asian ymmärtäminen voi unohtua osalta kadun tallaajista? Ne, on ne pienet asiat, jotka tekevät työntekijästä tarmokkaan ja reippaan. Tämä tuntuu unohtuvan useammilta työnantajilta. Ne on ne pienet asiat, jotka tekevät perheen äidistä hiukan energisemman. Ne on ne pienet asiat, mitkä tekevät ystävistä rakkaat.